tiistai 17. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, uusi blogi

Blogi minulla on toki ollut jo useamman vuoden. Nyt vuoden alkuvaiheilla päätin perustaa uuden blogin, joka keskittyy valokuvaukseen. Harrastukseen, jossa olen vielä alkutaipaleella.

Kameran olen omistanut teini-iästä saakka. Fujin punainen pieni filmikamera oli kova sana 90-luvun alussa. Kun vaan jostain vielä löytäisi nekin kaikki kuvat... Myöhemmässä vaiheessa filmikamerat vaihtuivat digikameroihin. Pikkupokkareihin, joilla räpsäistiin kuvia sen kummemmin ajattelematta. Kuvattiin kuitenkin. Perhettä, ystäviä, eläimiä, auringonlaskuja ja vaahteranlehtiä. Yrittäjätaipaleen alussa piti kameran takana opetella ajattelemaankin. Ohjekirjaa oli luettava, ja kokeilun kautta opeteltava. Tuotekuvia kun piti saada niin firman esitteisiin kuin verkkokauppaankin.

Sitten se iski keväällä 2010, äkkiä jostain takavasemmalta. Innostus: Tätä haluan opetella ja oppia! Ja sopivasti uuden kamerankin osto oli ajankohtaista, kun piti vanha patterisyöppö päästää eläkkeelle. Imin kuin pieni lapsi tietoa joka suunnalta, ja yritin päättää mikä olisi järkevä ostos. Ja sitten juuri ennen tytön kevätjuhlia se haettiin kaupasta; Olympus SP-800UZ. Sopi budjettiin, ja ominaisuuksiakin löytyi.

Olympuksesta ja minusta tuli heti erottamattomat ystävät. Pieni koko mahdollisti kuljettamisen joka paikkaan. Hieman alle puolitoista vuotta kuvailin ja opettelin sen kanssa. Ja viimein uusi kamerakuume kasvoi sietämättömäksi. Viime syksynä sitten ostin ensimmäisen järjestelmäkamerani. Nikon D5000 ja siihen objektiivit 18-55mm VR ja 55-200 VR. Joku voi sanoa että halvalla ei hyvää saa, mutta kyllä nuo minun taidoillani ja tarpeillani ovat ihan simppelit laitteet. Kasvatellaan valikoimaa sitten kun on tarvetta ja budjettikin sallii. Ennen joulua tulikin jo yksi lisäobiska hankittua, Tamronin 70-300mm F4/5.6 LD 1:2 macro. Tässä ei ole vakaajaa, mutta jalustan kanssa kuvatessa sitä ei kuitenkaan tarvitsisikaan. Niin, kun sen jalustan vielä muistaisi ja viitsisi useammin ottaa mukaansa...

Tässä tärkeimmät speksit kuvaushistoriastani ja kalustostani. Kuvat kertokoot jatkossa lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti