torstai 28. helmikuuta 2013

Illan pimetessä

Eilen päätettiin pitkästä aikaa ystävän kanssa lähteä ulkoiluttamaan kameroita. Pimeä tulee vielä melko aikaisin, ja tosi nopeasti. Jalustakin oli matkassa mukana, vaan unohtui auton takakonttiin. Ei haettu, vaan todettiin että tulee sitten sellaisia kuvia mitä tulee. Pääasia että tulee ulkoiltua ja päästeltyä ylimääräisiä höyryjä pihalle. Ja onhan tuolla ulkona monenlaisia asioita, joita voi tukena hyödyntää. Puunrungot, kaiteet ja muut sellaiset.

Tässä minun saldoani Kirjurinluodosta kuvattuna...

Angry Birdsit vartioivat leikkipuistoa. Juu, kiivettiin tuonne ylös kuvaamaan, ja todettiin että siellähän on tietenkin likaiset paksut pleksit edessä... Yläreunan raosta sitten näytön kautta koitin kuvailla (yleensä kuvaan etsimen kautta aina kun mahdollista).

Merirosvolaiva oli pimeydessä melko aavemaisen näköinen. Oikeasti siis oli paljon pimeämpää, kuin kuvan perusteella luulisi. Takana oleva lamppu vain häiritsi kovasti kuvaamista.

Ihan kirjurinluodon nokasta näkyi hyvin silta ja sen takana tehtaan savut.

Keski-Porin kirkko. Tämä ei oikein onnistunut, kun ei saanut tukea tarpeeksi mistään. On vähän suttuinen kuva.
Pidempi objektikin olisi asiaa varmasti auttanut, mutta en vaihtanut kun alkoi jo olla sormilla sen verran vilu.

Ensi kerralla ollaan reippaampia, ja kaivetaan ne jalustatkin autosta mukaan.
Ja ehdottomasti ensi kertaan ei saa päästää kovin pitkää taukoa!

tiistai 19. helmikuuta 2013

Mietityttää ja jännittää

Huh huh, pitäisi tehdä päätös. Ystävä pyysi minua mummunsa hautajaisiin kuvaajaksi. Pari päivää on aikaa miettiä, että uskallanko suostua vastuulliseen tehtävään. Kyllä on vaikea päättää. En ole koskaan aiemmin ollut missään tilaisuudessa virallisena kuvaajana, ja nyt vielä olisi tällainen haastava tilaisuus. Toki hautajaiset on siinä mielessä helpompi tehtävä, kuin olisi vaikka häät tai syntymäpäivät. Hautajaisissa yleensä otetaan dokumentaarisempia kuvia, ei niinkään taiteellisia.

Mutta riittääkö ne taidot vielä kuitenkaan... Kuvista pitäisi tulla kerralla onnistuneita, tapahtumia ei voi kelata taaksepäin, ja kuvata uudestaan. Toki joka tilanteesta otetaan monta kuvaa varmuuden vuoksi. Sitten vielä se, että tavallaan olen "ylimääräisenä" henkilönä siellä hautajaisvieraiden joukossa, tunkeilijana. Tottakai pyrin olemaan huomaamaton ja näkymätön, mutta kyllähän se on tosiasia, että kaikki siellä tiedostavat läsnäoloni, vaikka yrittäisin tehtäväni hoitaa mahdollisimman hienovaraisesti.

Eikä minulla ole hajuakaan, mitä tällaisesta kuvauskeikasta voisi palkkiota pyytää, kun olen kuitenkin harrastelija. Yrityksen kautta keikka joka tapauksessa hoituu, eli alvit tästä makselen.

Oman mummuni hautajaisissa kuvasin jonkun verran, ja omaan silmääni ne kuvat kyllä olivat ihan kelvollisia. Mutta mietityttää kyllä nyt silti... Silloin minulla ei ollut vielä tätä järjestelmäkameraa, vaan kuvat otin Olympuksen SP-800UZ:lla. Nyt pitäisi miettiä tuo optiikkakin, mitä siellä käyttäisi. Vaihtoehdot on tuo 18-55mm ja 55-200mm. Siunaus on pikkukappelissa, joten tuo lyhyempi olisi varmaankin sinne sopivampi. Samoin muistotilaisuuteen. Ja voisihan sen pidemmän ottaa varmuudeksi mukaan, jos tuntuu että tarvitsee pidempää polttoväliä.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Jääpuikotuksia

Meidän talossa asuu niin kieroa sakkia, että autotallin räystäissä jääpuikotkin menee miten sattuu...

lauantai 9. helmikuuta 2013

Kyllä täällä vielä kuvaillaan

Hieman on ollut hiljaiseloa nyt tämän harrastuksen suhteen. Kyllä täällä silti vielä kuvaillaan, on vain ollut vähän taukoa. Tässä kuvia joululta, ettei nyt ihan hiljaiseksi ja kuvattomaksi mene tämä blogi...

Tällainen valopallo on ilostuttanut meitä keittiön ikkunassa.
Saa olla siinä koko talven.

Jouluaattona käytiin perinteisesti hautausmaalla viemässä kynttilät sukulaisten haudoille.
Tässä pikkukappeli. Enää ei turvallisuussyistä kynttilöitä laiteta tuohon portaille.

 Kotimatkalla kävelimme tämän ortodoksikirkon ohi. Kirkko valoineen on minusta todella kaunis.
Kuva ei valitettavasti nyt ihan välitä sitä kauneutta.

 Joulupäivänä kävimme myös Ulvilassa hautausmaalla.
Vein kynttilän parhaan ystäväni haudalle.