tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kotipihan kesää



Kuun bongausta

Yritin minäkin kuvata kuuta. Asumme sellaisessa paikassa, että vielä yhden aikaan yöllä kuu oli niin matalalla, että ei pahemmin maisemakuvia otettu. Jos ei sitten olisi halunnut kuvata melkein naapurin kattoa ja puuta, ja kuu siellä välissä. Lähes ainoa mahdollisuus oli siihen aikaan kuvata vain pelkkä kuu, ilman maisemaa. Kolmen aikaan olisi kuu ollut todella otollisessa kohdassa, mutta siihen aikaan en enää jaksanut raahautua pihalle...